Glögikakku ja shampanjahyytelö

Ensi sunnuntain isänpäivän voisi aloittaa vaikka "shampanja"hyytelöllä! Pirteään aamun avaukseen olen käyttänyt ihanaa Marttilan mansikkalimonadia joita myydään mm. patenttikorkkipullossa. Jo tuon takia oli aivan pakko maistaa...

Mansikkapaikka Marttilan tämän syksyn uutuutta, Talviyön Taikajuomaa olen käyttänyt glögikakussa. Juomasta löytyy mm. mansikkaa ja aroniaa, yhdistin sen kakkuun herkullisen paahdetun valkosuklaan kanssa. Ohjeesta voit tehdä myös annoskakkuja.





*****


Mansikkapaikan shamppanjahyytelö

(3-4 annosta)

1 plo (3dl) mansikkalimonadia
3 liivatelehteä
400g pakastemansikoita
1 appelsiini fileoituna
1 rkl sokeria
pinnalle tummaa muscovadoruokosokeria


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta 1 dl limusta kattilassa ja sekoita joukkoon puristetut liivatteet. Lisää rkl sokeria. Anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Asettele jäiset marjat ja hedelmät tarjoiluastioihin. Sekoita kylmä limu liivateseokseen ja kaada marjojen päälle. Hyydytä kylmässä muutama tunti. Ripota päälle muscovadosokeria ennen tarjoilua.

*****




Paahdettu valkosuklaa-glögikakku

(20 cm irtopohjavuokaan)

Paahdettu valkosuklaa:
Rouhi valkosuklaa veitsellä. Paahda uunissa n. 5 min n. 170 asteessa. Jäähdytä.

Pohja:
11 kpl Bastogne-keksiä murennettuna
60 g Oivariinia

Glögitäyte:
1 plo (5dl) Talviyön Taikajuomaa
3 rkl maizenaa
4 liivatetta

Sekoita taikajuoma ja maizena keskenään. Kuumenna ja keitä hiljalleen pari minuuttia samalla sekoittaen. Lisää joukkoon liivatteet.

Valkosuklaatäyte:
2 dl kuohukermaa
6 liivatetta
2 prk (a 2,5dl) Flora Vanillaa 
100 paahdettua valkosuklaata
1 rkl Dansukker tummaa muscovadoruokosokeria

Paahda valkosuklaa. Murenna keksit ja sulata rasva. Sekoita ne keskenään ja painele vuokaan pohjaksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kerma ja sekoita siihen liivatteet. Siirrä seos blenderiin, lisää valkosuklaa ja sekoita sileäksi. Vispaa vanillat ja yhdistä liivateseoksen kanssa.

Kokoaminen:
Kaada pohjalle osa glögitäytteestä ja sitten valkosuklaatäyte. Kaada loput glögitäytteestä pinnalle "sikin sokin" niin saat kuvion. Voit myös halutessasi tehdä siistin saumakohdan ja kaataa glögitäytteen ensin ja valkosuklaatäytteen sitten päälle varovasti.
Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.


*****