Jouluhalko




Piti saada vähän valkoista tähän ei niin valkoiseen jouluun. Perinteinen jouluhalko muuttui koivuhaloksi. Leivonnainen sopii myös kevään ja kesän juhlapöytään, jolloin sen voi koristella ajankohtaisilla oksilla ja kukilla. Kääretorttu on maustettu ja täytetty sitruunalla ja mascarpone-juustolla ja ehkäpä tuo sitruunan raikkaus on myös ihan tervetullut joulupöytään.


Jouluhalko:

(sitruuna-mascarpone)

4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
raastettua sitruunankuorta

Täyte:
200 mascarpone -juustoa
(kermaa notkistamiseen)
raastettua sitruunankuorta
0,5 sitruunan mehu
0,5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
sitruunaa ja vettä kostutukseen

Pinta:
valkoista sokerimassaa
mustaa pastaväriä


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi seokseen. Nostele tasaiseksi. Lisää raastettu sitruunankuori. Levitä leivinpaperille ja paista n. 8 minuuttia 175 asteessa.
Sekoita täytteen ainekset. Kostuta pohja laimennetulla sitruunanmehulla. Levitä 2/3 täytteestä jäähtyneelle pohjalle. Pyöritä kääretortuksi, tasoita pinta lopulla täytteellä sokerimassaa pohjustamaan. Kauli sokerimassa ja siloita se tortun pintaan. Leikkaa ylimääräiset pois. Kuvioi pinta ja maalaa kuviot vedellä laimennetulla mustalla pastavärillä.





*****


Nekkuomenat





Olen joskus maistanut tikkariomenoita Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Hauska ja terveellisempi herkku, yksinkertaisuus yksinkertaisesti toimii. Etenkin joulunaikaan kauppojen omenatarjonta on laaja ja mikä parasta, saatavilla on myös kotimaisia jouluomenoita. Pienet maukkaat omenat sopivatkin parhaiten nekkuomenoiksi. Pinnalle ripottelin poksusokeria.

Nekkuomenat


kotimaisia pieniä omenoita
2 dl kermaa
1,5 dl sokeria
0,5 dl muscovadosokeria
nokare voita

vahvoja tikkaritikkuja
poksusokeria


Pese omenat. Keitä sokeri ja kerma kinuskiksi. Testaa välillä kovuutta jäähdyttämällä pisara kinuskia lautasella. Valmis kinuski saa mennä melko kovaksi. Lisää lopuksi joukkoon nokare voita.

Tikuta omenat ja pyöräytä ne kinuskissa. Ripottele pinnalle poksusokeria.


*****

Joulukuusi-kuppikakut





Joulukuusi-kuppikakut:

(n. 30 kpl minikokoisia)

3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata

Pursotus:
200 g mascarpone-juusoa
1,5 dl Flora Vispiä
0,5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
piparminttuaromia
vihreää elintarvikeväriä


Vaahdota vispi. Sekoita valutettu mascarpone notkeaksi ja lisää joukkoon vaahto, sokeri, aromi ja väri. 

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa. Sekoita jauho keskenään. Nostele jauhot vaahtoseokseen ja lopuksi sulatettu suklaa. Laita massa pursotinpussiin ja pursota vuoat reilu puoliväliin. Paista 175 asteessa 10 - 15 min.
Kostuta jäähtyneet muffinssit esim maidolla. Pursota ja koristele.

*****


Aura-punajuuripasteijat ja -tähdet






Joulun ja uudenvuoden pikkusuolaiset syntyy punajuuresta ja sinihomejuustosta. Pasteijoihin voit valmistaa täytteeksi punajuuriohrattoa, tähdet syntyy valmiista torttutaikinasta, kypsästä punajuuresta ja Aura-juustosta.


Punajuuri-Aura-pasteijat:

(n. 20 kpl)

1 annos rahkavoitaikinaa

Ohratto-täyte:

2 kpl (300g) kypsää punajuurta
1dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
tuoretta persiljaa
1 pkt (170g) Aurajuustoa
1 rkl balsamico etikkaa
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

munaa voiteluun
kuorittuja auringonkukan siemeniä
korppujauhoja

Keitä ohrasuurimoita suolatussa vedessä 15 minuuttia. Siivilöi. Kuullota hienoksi pilkottua sipulia pannulla miedolla lämmöllä 10 min. Lisää hienonnettu valkosipuli ja pieniksi kuutioiksi pilkottu punajuuri sekä n. 3 dl vettä. Hauduta n. 15 min. välillä sekoittaen. Lisää tarvittaessa nestettä. Lisää suola, pippuri, sokeri sekä etikka. Murenna joukkoon sinihomejuusto. Sekoittele tasaiseksi. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.

Pyöritä taikina pötköksi ja jaa paloiksi. Pyöritä palat palloiksi. Kauli pyöreiksi levyiksi, täytä ohratolla ja painele kiinni. 
Voitele pasteijat kananmunalla ja ripota päälle auringonkukan siemeniä sekä korppujauhoja.
Paista n. 200 asteessa 15-20 minuuttia.



Punajuuritähdet:

valmista torttutaikinaa
kypsennettyä punajuurta
Aurajuustoa
munaa voieluun
auringonkukan siemeniä



*****


Appelsiinitryffelit





Lapsuuden jouluherkku, tryffelit, joita äitikin teki jouluisin. Äidin reseptiä en ole löytänyt mutta muistan hänen käyttäneen ainakin kookosrasvaa. Perinteiset tryffelit pyöritellään kaakaojauheessa mutta tryffelit voi koristella monella tapaa. Maustoin massan appelsiinilla ja kuorrutin valkosuklaalla.


Appelsiinitryffelit


1 muna
1 dl erikoishienoa sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
200 g kookosrasvaa
1/3 raastettua appelsiinin kuorta

valkosuklaata
kimallesokeria


Sulata kookosrasva. Sekoita kaakaojauhe ja sokeri keskenään ja vatkaa munan kanssa vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva ja vatkaa hyvin. Pyörittele seoksesta palloja. Jäähdytä pallerot hetki pakastimessa, sulata tällä välin valkosuklaa. Dippaa kylmät tryffelit sulassa suklaassa ja koristele ne kimallesokerilla.

*****


Maalattu sacher-kakku




Klassikko kotimaisella marjalla höystettynä ja hauskalla tavalla kuorrutettuna. Perinteiseen sacherkakkuun ei kuulu marsipaanit tai sokerimassat mutta kokeilin kuorrutustapaa nyt tähän jouluiseen herkkuun. Perinteisellä tavalla valmistettuna käytät aprikoosihilloa, jätät marsipaanin pois ja pinnoitat kakun sulalla suklaalla tai suklaaganachella. Kakku paranee (kostuu) säilytyksestä ja se kannattaa tehdä muutamaa päivää ennen tarjoamista. Säilytä viileässä mutta tarjoa mieluiten huoneenlämpöisenä pieninä paloina vaikka kermavaahdon kanssa.


Sacherkakku tyrnihillolla

5 munaa
2,5 dl sokeria
200 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
150 g tummaa suklaata

tyrnihilloa

marsipaania ja sokerimassaa
sekä
suklaata kuorrutukseen
tai
annos suklaacanaghea


Vaahdota munat ja sokeri. Sulata suklaa sekä voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nostele kuivat aineet muna-sokeri-vaahtoon ja lopuksi sula voi sekä suklaa. Kaada vuokaan ja paista 175 asteessa n.40 min. Kokeile puutikulla kypsyyttä. Kakku saa jäädä aavistuksen kosteaksi.

Leikkaa jäähtynyt kakku ja täytä se hillolla. Hillo kostuttaa kakun. Sivele pinta kauttaaltaan hillolla ja päällystä sokerimassalla notkistetulla marsipaanilla. "Maalaa" pinta sulalla suklaalla leveällä sudilla. 



*****


Joulun lammasta





Tunnen olevani etuoikeutettu kun sain isältäni herkkupaloja itsekasvatetuista lampaista. Kun liha on itse kasvatettua, eikä muovirasiassa kotiin kannettua, sitä jotenkin arvostaa enemmän. Kun on saanut tutustua eläimeen jo sen maanpäällisen elon aikana, ei siitä soisi menevän palaakaan hukkaan. Puhumattakaan siitä, kuinka hyvää itse tuotettu liha on.

Mukaani sain satulaa, ulkofilettä ja jauhelihaa jonka aion pyöräyttää viikonloppuna lihapulliksi minttu-tzazikin kera. Oikeaoppisesti fileet tulisi varmasti kypsentää nopeasti mutta koska meillä rakastetaan haudutettuja pataruokia (ja luussa piilee parhaat aromit) päätin valmistaa lampaan satulakyljykset, ulkofileen ja juurekset perinteisesti aina varmassa valurautapadassa. Kaneli sopii moneen liharuokaan ja tähänkin se tuo hyvän arominsa. Jos joku uskoo, että ei pidä lampaasta maistakoot tätä! Lohturuokaa, perinneruokaa, yksinkertaista ja ihan parasta! 


Joululammas:


4 - 6 nuoren lampaan satulakyljyksiä 
2 isoa porkkanaa
1/2 lanttua
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
pari oksaa rosmariinia (tai 3 tl kuivattua)
kanelitanko
(1 tähtianis)
suolaa ja mustapippuria
2 tl punaviinietikkaa
rkl muscovadosiirappia
voita paistamiseen
vettä

Ruskista satulakyljykset voissa kuumassa valurautapannussa. Nosta pataan. Rouhi päälle pippuria ja reilusti suolaa. Paloittele joukkoon porkkana, lanttu ja sipuli. Lisää myös kuoritut valkosipulin kynnet ja loput mausteet. Kaada paistamiseen käytetylle pannulle muutama desi vettä ja kuumenna. Kaada vesi pataan. Kansi päälle ja uuniin 175 asteeseen n. 1,5 tunniksi. 
Tarjoa ,ihan vaan, perunoiden kera.



*****




Mustaa pitsiä



Kakku 60-vuotis juhliin. Tiedossa oli, että kattauksessa on mustaa pitsiä, valkoista ja vaaleanpunaista. Wonder Cakesin valmiiksi musta sokeripitsijauhe toimi siis tässä hyvin.

Täytteenä on runsaasti paahdettua valkosuklaamoussea sekä puolukkaglögihyytelöä kahdessa välissä. Pohjana 26 cm sokerikakkupohja, kostutettuna maidolla. Sokerimassan alla on perus kreemi Flora Kulta-margariinista, tomusokerista ja sitruunasta.


Glögitäyte:

3 dl Marlin perinteistä glögitiivistettä
2 dl vettä
1 dl survottua puolukkaa
3 rkl maizenaa
5 liivatetta

Sekoita glögijuoma, puolukkasurvos ja maizena keskenään. Kuumenna ja keitä hiljalleen pari minuuttia samalla sekoittaen. Lisää joukkoon liotetut liivatteet. Jäähdytä välillä sekoittaen.

Valkosuklaatäyte:

3 dl kuohukermaa
7 liivatetta
2 prk (a 2,5dl) Flora Vanillaa 
100 paahdettua valkosuklaata
1 rkl Dansukker tummaa muscovadoruokosokeria

Rouhi valkosuklaa ja paahda se 175 asteessa n. 5 minuuttia. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna kerma ja sekoita siihen liivatteet. Siirrä seos blenderiin, lisää valkosuklaa ja sekoita sileäksi. Vispaa vanillat ja yhdistä hieman jäähtyneen liivateseoksen kanssa. Hyydytä seosta hetki esim. pakastimessa. Kun seos alkaa hyytyä, vatkaa se vielä sileäksi ja kokoa kakku irtoreunaa tai reunakalvoa käyttäen. Anna hyytyä seuraavaan päivään. 



Pienempään kakkuun tuli ympärille sokeripitsi ja pinnalle pienellä ruusumuotillla tehdyt sokerimassaruusut.

*****